Winter War menettää kotinsa – mihin kisa siirtyy? Tampere Areena puretaan parin vuoden sisällä. Kilpailunjohtaja Hannu Pajari vastasi kysymyksiin kisan tulevaisuudesta.

Winter Warin estradina viime vuodet toiminut Tampere Areena puretaan. Tilalle on tulossa uusi liittymä Hervannan valtaväylälle ja useita kerrostaloja. Areena joudutaan purkamaan, koska se jää liittymän alle.

Kaavamuutoksessa menee pari vuotta, minkä jälkeen rakennustyöt aloitetaan.

– Todennäköisesti ollaan vielä ensi vuosi täällä ja sitten joudutaan etsimään uusi paikka, kilpailunjohtaja Hannu Pajari kertoo.

Tupa on ollut täynnä pari viime vuotta, joten uuden paikan täytyy olla tarpeeksi suuri mutta kustannuksiltaan järkevä.

BoxiMedia ehdotti Pajarille muuttoa Turkuun. Pajari asuu itse Helsingissä, joten siinä mielessä kisan ei olisi pakko olla Tampereella. Lisäksi hyvin suuri osa urheilijoista on Turusta, ja paikkakunnalla on kolme crossfit-salia. Ympäryskunnissa Raisiossa ja Naantalissa on myös affiliate-salit molemmissa. Vapaaehtoisia siis varmasti löytyisi.

Pääkaupunkiseudulla on oma iso kisansa, Unbroken, mutta Turussa ei toistaiseksi ole järjestetty valtakunnallista kilpailua.

– Ei se mikään mahdoton ajatus ole. Kaikkea voidaan harkita, ja se riippuu myös siitä, mitä Turulla on meille tarjota, Pajari pyörittelee.

Hannu Pajarilla (kesk.) on kokemusta kisajärjestämisestä myös regionaalitasolta.

Tampere on kuitenkin edelleen ykkösvaihtoehto järjestämispaikkakunnaksi.

– Syy, miksi ollaan viihdytty Tampereella, on se, että tämä on lähellä kaikkia ja tänne on helppo tulla. Ensisijaisesti yritämme löytää täältä jotain. Jos ei löydy, niin sitten täytyy miettiä muuta vaihtoehtoa.

Juuri päättynyt Winter War sujui Pajarin mukaan mallikkaasti. Uusia asioita olivat muun muassa ISTV:n suora lähetys, jota kuka tahansa pystyi seuraamaan kotisohvalta. Sama lähetys pyöri myös Areenan skriinillä, mikä palveli hyvin paikalla olevaa yleisöä.

Jotkut urheiijat jäivät kaipaamaan perinteistä perjantain pitkää hapotuslajia. Sen puuttumiselle oli selvä syy.

– Se oli tietoinen valinta. Lähdimme miettimään tänä vuonna perjantaita enemmän yleisölähtöisesti. Ensimmäisen lajin (köysikiipeily, nojapuut, pistoolit) oli tarkoitus vähän korvata pitkää lajia, mutta meidän huikeat urheilijat tekivät sen ajateltua nopeammin, Pajari taustoittaa.

– En kuitenkaan näe, että pitkän lajin puuttuminen olisi ollut varsinainen puute. Saimme hyvän testin aikaiseksi.

Tänä vuonna kisoissa oli myös skaalattu sarja, jossa oli mukana neljä miestä ja neljä naista. Aikooko Winter War laajentaa seuraavaksi masters-sarjoihin?

– En usko, että meille tulee masterseja. Linna masters on joulukuussa, ja se on profiloitunut mastersien pääkisaksi. En näe järkeä ottaa sarjoja meille, koska kisat ovat niin lähellä toisiaan.

Oman haasteensa toisi myös aikataulu.

– Kisat pitäisi kasvattaa kolmipäiväisiksi. Iltabileet ovat olleet tosi suosittuja, ja tänä vuonna 500 lippua myytiin heti. Kolmipäiväinen kisa muuttaisi sitä. Haluamme kuitenkin, että Winter War on myös elämys ja tapahtuma, ei pelkästään urheilukisa, Pajari kertoo.

 

Mainospaikka

Tarjoamme palveluitamme evästeiden avulla. Lue lisää

Käytämme BoxiMedian verkkosivuilla evästeitä parantaaksemme kävijöiden käyttökokemusta sekä viestinnän kohdentamista varten. Käytämme evästeitä myös tilastollisiin tarkoituksiin sekä mittaamaan verkkosivujen liikennettä. Kerättävät tiedot ovat anonyymejä eivätkä sisällä mitään henkilökohtaisia tietoja käyttäjästä kuten nimeä tai sähköpostiosoitetta.

Sulje