Regionaalit päätökseen – Emilia Leppänen hienosti kymppisakkiin Mitä tapahtui viimeisenä regionaaliviikonloppuna?

Kuva: CrossFit Games

Tämän vuoden regionaalit on saatu päätökseen ja Games-paikan lunastaneiden nimet selvillä.

Viimeisenä kisaviikonloppuna nähtiin dominointia erityisesti naisten sarjoissa.

Pacificissa halltiseva mestari Tia-Clair Toomey löi tulosriville komeat lukemat: hänen huonoin sijoituksensa oli toinen. Hän voitti kolme lajia ja sijoittui kolmessa toiseksi. Paljon huonommaksi ei jäänyt Games-kakkonen Kara Saunders. Kuudes sija avauslajissa pudotti hänet Toomeyn taakse, mutta muuten sijoitusrivi oli vakuuttava: kaksi lajivoittoa, kaksi kakkossijaa ja yksi kolmossija.

Miehissä James Newbury oli ylivoimainen: kolme lajivoittoa siivitti hänet 100 pisteen etumatkalle ennen kakkoseksi tullutta Dean Linder-Leightonia.

Tia-Clair Toomey dominoi:

 

 

Meridianissa suomalaisten kiinnostus kohdistui erityisesti Emilia Leppäsen suorituksiin. Leppänen avasi viikonlopun vakuuttavasti sijoilla 9 ja 10. Kolmannessa, muscle-up-, pistooli-  ja käsilläkävelylajissa hän oli 27:s, mikä pudotti sijoitusta kokonaiskisassa. Neljännen lajin kahdeksas sija kuitenkin nosti hänet sijalle 11 kakkospäivän päätteeksi. Neljänteen ja viimeiseen Games-paikan lunastavaan sijaan oli tuolloin matkaa 44 pistettä.

Leppänen aloitti sunnuntain vahvasti: hän oli vitoslajin kolmanneksi nopein, mikä nosti hänet jo sijalle kahdeksan. Games-paikka olisi kuitenkin vaatinut superonnistumista ja kärkinaisten epäonnistumista päätöslajissa. Yhdeksäs sija köysikiipeilyssä ja thrustereissa toi kokonaiskisassa sijan 10.

Jumping on to the Day 3!!??? #letsplay#onemoredayoffunleft#crossfitregionals

A post shared by Emilia Leppänen (@emiliajosefiina) on

Meridianin kuningatar oli Jamie Greene kolmella ykkös- ja kolmella kakkossijallaan. Kaikkien aikojen noususta vastasi Stephanie Chung, jonka sijoitukset perjantaina olivat 21. ja 27:s.  Kolme nelossijaa ja yksi lajivoitto nostivat hänet neljännelle sijalle. Lajivoitto osoittautui arvokkaaksi, sillä hän päätyi tasapisteisiin viidenneksi jääneen Alessia Joy Wälchlin kanssa. Chung jännitti jatkopaikkaansa viimeiseen asti: hän kertoi haastattelussa, ettei katsele tuloslistoja viikonlopun aikana. Kolmenneksi sijoittui  Oddrun Eik Gylfadottir – Chungin tapaan ensikertalainen – joka purskahti vuolaaseen itkuun kuultuaan nimensä.

Miehissä oli tasaisempaa: Sunnuntain alkaessa top-4 oli 20 pisteen sisällä. Sijoitukset menivät jonkin verran ristiin, ja lopulta ykkönen oli ainoana 500 pistettä ylittänyt Rasmus Andersen. Elliot Simmonds ja Lukas Esslinger päätyivät tasapisteisiin.

Pariskunta Rasmus Andersen ja Lauren Fisher lunastivat Games-paikat:

My person. ❤️ #GamesBOUND #CrossFitGames #SeeYouInMadison

A post shared by Lauren Fisher (@laurenfisher) on

Atlanticissa naisten voittajan ja kakkosen erotti vain kaksi pistettä. Cassidy Lance-McWerther kuroi eron päätöslajissa, jonka hän voitti. Emily Bridgers oli kakkonen sekä päätöslajissa että lopputuloksissa – kahdesta lajivoitosta ja kahdesta kakkostilasta huolimatta.

Miehissä Noah Olsen hallitsi kisaa koko viikonlopun. Entisen Games-voittajan Ben Smithin tie näytti kivikkoiselta vielä sunnuntaiaamuna, sillä hän oli kaukana kärjestä. Kaksi kakkossijaa nostivat hänet sijalle kolme. Myös nuorempi velipoika Alec Smith lunasti Games-paikan.

Katso kaikki regionaalitulokset täältä.

CrossFit Games järjestetään Madisonissa 1.–5. elokuuta.

Mainospaikka

Tarjoamme palveluitamme evästeiden avulla. Lue lisää

Käytämme BoxiMedian verkkosivuilla evästeitä parantaaksemme kävijöiden käyttökokemusta sekä viestinnän kohdentamista varten. Käytämme evästeitä myös tilastollisiin tarkoituksiin sekä mittaamaan verkkosivujen liikennettä. Kerättävät tiedot ovat anonyymejä eivätkä sisällä mitään henkilökohtaisia tietoja käyttäjästä kuten nimeä tai sähköpostiosoitetta.

Sulje