Open huipentuu viimeiseen lajiin – yksi liike on lähes varmasti mukana Thrusterit ovat päättäneet Openin jokaisena vuonna. Mutta mikä on todennäköisin pari sille?

Openin viimeinen viikko alkaa Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä.  Mitä pidemmälle Openit ovat edenneet, sen vaikeammaksi ovat myös lajit muuttuneet: lajit yksi ja kaksi olivat lähes kaikkien suoritettavissa, mutta viimeistään muscle-upit, käsiseisontapunnerrukset ja raskaat maastavedot ovat erotelleet jyvät akanoista.

Mutta mitä viimeisestä lajista voi tänä vuonna odottaa?

Joka kerralla vuodesta 2011 lähtien viimeisessä lajissa on ollut thrustereita. Olisi siis erittäin iso poikkeus, mikäli niitä ei nähtäisi tällä kertaa, etenkin, kun thrustereita ei ole sisältynyt vielä mihinkään lajiin tämän Openin aikana.

Vuosina 2011, 2012 ja 2013 thrusterin parina olivat rinta-tankoon-leuanvedot, vuonna 2014 ne yhdistettiin burpeisiin ja vuonna 2015 soutuun. Myös 2016 thrusterin parina oli burpeita, viime vuonna tuplahyppyjä.

Samat liikkeet toistuvat Openin aikana harvoin, joten on aika katsoa, mitä on vielä jäljellä.

2018 Openissa on nähty seuraavat liikkeet:
Toes2bar
Rinnalleveto + työntö (käsipainolla)
Kalorisoutu
Kyykky (käsipainoilla)
Burpees (tangon yli)
Rinnalleveto
Tuplanaruhypyt
Valakyykky
Muscle-upit (tangolla ja renkailla)
Maastaveto
HSPU
Käsilläkävely

Jos tarkastellaan, mitä liikkeitä ei ole vielä nähty ja joka ovat esiintyneet yli 50 prosentissa aiemmista Openeista, lista on lyhyt:
Wall ball
C2B leuanvedot
Tempaus
Boxihyppy

Näistä neljästä kolme ensimmäistä on ollut Openissa joka ikinen kerta vuodesta 2011 lähtien. Lisäksi wall ball on hyvin samantyyppinen liike kuin thruster, joten on epätodennäköistä, että molemmat on ympätty samaan treeniin, olettaen, että thruster on jälleen viimeisessä lajissa.

Open on jälleen inspiroinut itsensä ylittämisiin ja karkeaan kielenkäyttöön.

Viime vuosina viimeinen laji on aina ollut aikaa vastaan ts. se on ollut ”pakko” hikoilla loppuun asti, ja toistoja on paljon. Näistä siihen soveltuisivat thrusterin pariksi parhaiten boxihypyt ja leuanvedot mutta myös tempaus käsipainolla. Toisaalta mukana voi olla myös burpee-boxin ylitys, sillä harva odottaa burpeita enää tämän Openin aikana.

Dave Castro on tapansa mukaan antanut kummallisia vihjeitä tulevista lajeista. Niin luultavasti ennen viimeistä lajiakin.

🤳 @thedavecastro ・・・ #18point4

A post shared by The CrossFit Games (@crossfitgames) on

Olipa laji mikä tahansa, BoxiMedia toivoo sellaista, jonka tulos olisi helppo merkitä. Esimerkiksi 18.3:n jälkeen Games-organisaatiolla kesti viikon, ennen kuin se sai siivottua väärin tuloksensa merkinneet ”tavikset” pois tulostaulukon kärjestä.

 

Mainospaikka

Tarjoamme palveluitamme evästeiden avulla. Lue lisää

Käytämme BoxiMedian verkkosivuilla evästeitä parantaaksemme kävijöiden käyttökokemusta sekä viestinnän kohdentamista varten. Käytämme evästeitä myös tilastollisiin tarkoituksiin sekä mittaamaan verkkosivujen liikennettä. Kerättävät tiedot ovat anonyymejä eivätkä sisällä mitään henkilökohtaisia tietoja käyttäjästä kuten nimeä tai sähköpostiosoitetta.

Sulje