Jonne Koski teki raskaan päätöksen vuoden alussa – milloin hänet nähdään taas kisaamassa? Suomessa vieraileva Jonne Koski kertoi polvensa kuntouttamisesta ja kuulumisistaan.

Suomen kirkkain crossfit-tähti Jonne Koski on ilahduttanut tällä viikolla suomalaisia faneja ja harrastajia. Koski tekee yhteistyökumppaninsa kanssa parhaillaan viikon mittaista kiertuetta, jonka aikana hän vierailee 12–13 crossfit-salilla ympäri Suomen.

Hän aloitti Helsingistä ja eteni Turun ja Rauman kautta kotikaupunkiinsa Poriin. BoxiMedia tavoitti Kosken Porista, jossa hän oli päässyt treenaamaan ja tekemään kuvauksia.

– Täältä lähdemme Tampereelle ja sieltä Lappeenrantaan. Minulla on lento takaisin kotiin keskiviikkona, Koski kertoi.

Edellisinä vuosina samanlainen kiertue ei olisi ollut mahdollinen, sillä silloin Koski on aina valmistautunut regionaaliin. Tänä vuonna häneltä kuitenkin jäivät Openit ja näin ollen myös regionaalit ja Games väliin. Syynä on polvi, joka on leikattu kaksi kertaa viimeisen yhdeksän kuukauden sisään.

– Viimeiset kaksi vuotta olen mennyt varoen, enkä ole pystynyt tekemään ihan kaikkea tämän polven kanssa. Heti viime vuoden Gamesin jälkeen tehtiin pienempi operaatio, mutta oireet eivät helpottaneet yhtään. Joulukuussa polveen tehtiin avoleikkaus, jossa otettiin arpikudosta pois ja korjattiin jännettä.

Koski sai ennusteen, jonka mukaan polven pitäisi olla harjoittelukunnossa noin kolmen kuukauden päästä. Aikataulu oli kuitenkin liian tiukka, ja porilainen teki jo vuoden alussa päätöksen, että kisat jäävät väliin.

– Olisi ollut liian riskialtista lähteä kisaamaan niin nopeasti. Uskon, että minulla on vielä monia vuosia jäljellä. Mieluummin otan yhden kokonaan terveen kauden kuin että kärsin näistä ongelmista yhtään enempää.

Jonne Koski Meridian regionaalissa viime vuonna. Kuva: Pyry Liukas.

Vaikka päätös syntyi nopeasti, se ei ollut millään lailla helppo.

– Olihan se tietysti raskasta. Olen ollut aina kilpailuhenkinen ja panostanut kisaamiseen paljon; Olen muuttanut ulkomaille treenaamisen ja kovempien kilpakumppaneiden vuoksi. Tuntui, että siinä menee monen vuoden työ hukkaan.

Koski myöntää, että etenkin Openin lähestyessä päällimmäinen tunne oli vitutus.

– Openin aikaan kaikki hypetys pyörii sen ja tulosten ympärillä. Harmitti, kun ei itse pystynyt osallistumaan, mutta kun ensimmäinen viikko oli ohi, asia helpottui ja käänsin katseen seuraavaan vuoteen. Kuntouttaminen oli kuitenkin ainoa vaihtoehto minulle.

Koski nähdään kuitenkin peräti kahdessa regionaalissa. Avovaimo ja treenikumppani Emilia Leppänen sijoittui Openissa Afrikan ja Lähi-idän alueella kolmanneksi, ja hänellä on erinomainen sauma lunastaa Games-paikka ensimmäisenä suomalaisena naisena.

– Emilia on todella hyvässä kunnossa. Yritän nyt auttaa häntä mahdollisimman paljon. Helpottaa, että on jotain mihin keskittyä, ja pystyn elämään vähän kisoja hänen kauttaan, Koski kertoo.

Kosken voi tavata Meridian regionaalin lisäksi siis myös Berliinissä Euroopan regionaalissa, jossa hän on yhteistyökumppaninsa ständillä.

Kosken avopuoliso Emilia Leppänen taistelee Games-paikasta kesäkuun alussa. Kuva: Pyry Liukas

Jos Leppänen nappaa Games-paikan, Kosken mukaan on päivän selvää, että hän lähtee Gamesiin. Muussa tapauksessa matka on poissuljettu. Koski muistaa hyvin vuoden 2016 kisat, jotka hän joutui jättämään kesken. Mieli oli matalalla katsomon puolella.

– En usko, että lähden sinne nuolemaan haavojani. En varmaan nauttisi siitä katsojana ja käytän ajan mieluummin Suomessa lomailuun, treenaamiseen ja kuntoutumiseen. Ihan varmasti kyllä katson kisat livestreamin kautta.

Vaikka Ajmanissa Arabiemiraateissa asuva ja valmentava Koski on käynyt Suomessa muutaman kuukauden välein, hän myöntää, että koti-ikävä on välillä kova. Jatkossa pariskunta Koski–Leppänen saatetaan nähdä Suomessa pysyvästi.

– Kulttuuri on siellä erilainen. Elämä pyörii kokonaan crossfitin ympärillä, ja kaipaan jotain vaihtelua. Pikkuhiljaa aletaan muuttaa Suomeen tai johonkin päin Eurooppaa. Mitään varmaa suunnitelmaa meillä ei vielä ole. Menemme tämän kauden viellä tuolla ja katsomme sitten.

Tällä hetkellä Koskella on positiivinen olo polvensa kunnosta. Vaikka kuntoutus on ollut pitkä ja jatkuu edelleen, edistystä on tapahtunut.

– Olen jo pystynyt kyykkämään ja nostelemaan raakanostoja, eikä polvi ole tullut niin kipeäksi. Olen ottanut varovasti, kun ei ole mikään kiire. Seuraavat kisat ovat ehkä ensi vuoden Open, tai sitten käyn muutaman pienemmät välikisat, joissa käyn testaamassa kuntoa.

Vaikka Suomen kiertue on hektinen, Koski on nauttinut päästessään käymään eri bokseilla.

– On ollut tosi hauskaa. Ollaan päästy treenailemaan ja tapaamaan uusia ihmisiä.

Mainospaikka

Tarjoamme palveluitamme evästeiden avulla. Lue lisää

Käytämme BoxiMedian verkkosivuilla evästeitä parantaaksemme kävijöiden käyttökokemusta sekä viestinnän kohdentamista varten. Käytämme evästeitä myös tilastollisiin tarkoituksiin sekä mittaamaan verkkosivujen liikennettä. Kerättävät tiedot ovat anonyymejä eivätkä sisällä mitään henkilökohtaisia tietoja käyttäjästä kuten nimeä tai sähköpostiosoitetta.

Sulje